Näin melkein viiden viikon jälkeen oon jo siis aivan pihalla. Ajatukset harhailee vaikka kuinka keskittyis ja tuntuu, ettei enää kuulekaan tai näekään mitään. Ja vielä ois 19 viikkoa jäljellä. Huhhuh.
Paljon on tullut laiminlyöntejä nyt viiden viikon aikana ja ajatus on ollut omassa navassa 95% ajasta. Kiitos ja anteeks siis teille, jotka ootte mua jaksaneet ja kestäneet katella. Ja niillekin, jotka ei oo. Ei oo helppoo olla mun kanssani tekemisissä, etenkään nyt :D
Oon näiden viikkojen aikana oppinut sen, että on ihan okei, ettei kaikki ole aina okei. Nyt dieetillä tuntuu vähän väliä, ettei mikään oo okei, mutta mä ainakin haluan uskoo, että se kuuluu asiaan. Oishan se enemmänkin outoa, että kehon muokkautuessa mieli pysyis aloillaan.
On mahtunut myös hetkiä, jolloin itsetunto on tallautunut johonkin maanrakoon tai joskus toisten jalkoihin ja sitä on jopa epäillyt omaa hyvyyttään ja riittämättömyyttään, mutta muistakaa; ootte mahtavia just tollasina. Älkää yrittäkö olla mitään muuta, koska sillä on lyhyet jäljet. Kyllä ne oikeat ihmiset ja asiat löytää teidän luo, jos ne on teidän arvosia.
Aivan älyttömästi oon saanut palautetta siitä, kuinka pieni nykyään oon. Ihana kuulla sellasta, koska oma mieli toimii niin, että mitään ei oo tapahtunut ennen kuin muut huomaa :D
Siltikin oon ollut tän suhteen rehellinen: ei tää oo kivaa. Jokainen kokee ja tuntee asiat eri tavalla ja jokaisen kroppa reagoi eri tavalla, mutta mä en ainakaan nauti tästä väsymyksestä, palelusta, nälästä, pinnan kireydestä, unohtelusta, ajoittaisesta energittömyydestä, itkusuudesta tai ylitsepääsemättömistä mieliteoista. Oon kuitenkin yrittänyt pitää nää tuntemukset sisälläni, koska omaa valintaahan tää on. Toki oon vastannut rehellisesti niille, joilla on kokemusta tai tulee olemaan kokemusta tästä tai joiden haluun ymmärtävän mun mielen koukeroitani. Mä uskon, että kyllä tää tästä helpottuu, kunhan kaikkeen tulee rutiini.
Kuitenkin päällimmäisenä tunteena mielessä on ylpeys. Ylpeys siitä, että oon tullut näin pitkälle ja etenkin siitä päättäväisyydestä, että eteenpäin mennään. Toki kroppa pienenee, mutta samaa tahtia mieli kasvaa. Ja mä uskon, että jos tää tunnelataus kasvaa tätä tahtia, tullaan lavalla näkemään onnellisin nainen koskaan ja varmasti jopa onnen kyyneleitä. Koska se isoin pyttyhän sieltä haetaan, muuhun ei tyydytä ;)
Nyt kun se "ainoa nautinto" eli rasvanen ja sokerinen ruoka (ja jopa ajatus siitä) on viety kokonaan pois, on aivan käsittämätöntä kuinka paljon sitä nauttii muista asioista. Esimerkiks eilen ostin aivan ihanan tuoksusen uuden suihkusaippuan ja oon aivan älyttömän onnellinen siitä! Siis mikä dieettihörhö!? :D
Tästä haaveilen...
...tätä saan. Ei huono vaihtari ;)
Eilen istuttiin pitkästä aikaa iltaa yhden parhaan ystävän kanssa. Aiemmin oltaisiin pidetty cheati-ilta ja vedetty mäkkäriä ja karkkia, mut eilen väsättiin uunilohta ja illalla protskupannareita. Ja luoja miten hyvä fiilis oli silti. Ruokaa, saunaa, leffaa, Vita Liberataa ja kasvonaamioita.. mitä muuta hyvä ilta enää kaipaa? Näitä siis lisää, oon heti messissä! :)
Ens viikolla pitäis vielä näyttää kunto toimistolla ja siitä seuraavalla viikolla nopea tsekkaus ja ohjeet jouluks. Silloin saa ainakin näillä näkymin syödä, ah! Ja kauhulla sitä odottaen; kroppa tykkää varmasti hyvää siitä rasvasesta jouluruuasta näiden viikkojen jälkeen :D Mutta silon on parasta ne pitkät vapaa, aikaa rentoutua ja viettää aikaa läheisten kanssa. Ja treenata.
Nauttikaa siitä mitä teillä on ympärillä, se on mielettömämpää kun uskottekaan :)
-Tiia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti