sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Naisten hömpötyksiä ja nappuloita

Viime postauksesta vierähti, sillä paljoa ei ole treeneistäkään ollut kerrottavaa, koska niitä ei ole ollut. Viime viikon pidin lepoa ja maanantaina lähdin voittajan elkein salilla ja lopputuloksena linkkasin huimat 500 metriä lääkärin vastaanotolle. Opin ainakin miten maastavedon viimeisen toiston voi mokata oikein kunnolla. Levytanko+70kg vs. Tiian S1-nikama ja alaselän/pakaran yläosan lihakset 1-0

Loppuviikko olikin siis lepoa treeneistä ja onneksi särkylääkkeiden lisäksi hoitona toimii kevyt liikkuminen. Huomenna siis kokeilemaan salille kevyttä jumppaa nykyisen kävelyn lisäksi. Keskiviikkoon asti pysyttelen pois töistä, koska mitään ei saisi nostaa vieläkään. Suurinta treenaamattomuustuskaa olen vähentänyt menemällä muiden treeneihin mukaan huutamaan ja ohjaamaan. 


Mitä teillä syödään aamiaiseksi?

Koska tärkeintä on itse voida hyvin ja fitneksessä (itselleni ainakin) kyse on lopulta hyvinvoinnista, mielin ylpeyteni ja otin viikon rennosti. Vaikka pääkoppa meinaakin hajota, kun ei pääse treenaamaan, tekee ihan hyvää välillä nollata tälläkin tapaa ja keskittyä muunlaiseen itsestään huolehtimiseen. 

Koska olen nainen, saan luvan kanssa olla turhamainen ;) tai ehkä jopa vähän täytyykin olla. Omiin kokoaikaisia turhuuksiin kuuluu mm. rakennekynnet. Moni salitreenaaja sanoo, ettei pysty niiden kanssa treenaamaan, mutten itse ole kokenut mitään ongelmaa. Ainoa ongelma on salille sisäänkirjautumisessa, kun en useimmiten saa painettua sormenjälkeä kunnolla tunnistimelle, pikkuvikoja ;) 


Nälkä kasvaa siis syödessä ja jostain syystä kynnet ovat pidemmät kuukausi kuukaudelta ;) huollossa käyn siis noin neljän viikon välein. Koska rakas ystäväni hoitaa tämänkin kaunistautumisen, menee kynsien laitto myös pienestä terapiaistunnosta ja samalla saa kunnolla vaihdettua kuulumiset. Kyseessä on siis tuleva huoltajani kisoissa ja kuten jäljestä näkyy, ei mitään ongelmia luottaa, ettenkö tulisi olemaan priimakunnossa kaikinpuolin lavalle noustessa ;)

Toinen turhuuteni on ripset. Koska treenaan paljon, en jaksa olla koko ajan meikkaamassa ja laittamassa, joten kyllä; maksan ilomielin 50-70€ kuukaudessa ja säästän aikaa ja vaivaa PALJON. Ripsien suhteen tulossa on uusia yhteistyökuvioita, mutta niistä myöhemmin lisää :)

Harvemmin tehtävä huolto on tämä hiuskuontalo. Rakas kisahuoltajani on vastuussa myös siitä puolesta, mutta välillä huomaan, että treffaamme niiden suhteen hieman liiankin harvoin. Kampaajalla käyn siis suunnilleen kerran kolmessa kuukaudessa, mutta jospa siihenkin saisi hieman muutosta, koska uusia suunnitelmia rakkaan kampaajani kanssa on koko ajan :)


Viime viikolla kävin koko pään käsittelyssä ja toissapäivänä saatiin extempore idea, että laitetaan vielä lisäksi pidennysraitoja. Toimii! Lupaan, en enää koskaan värjää hiuksiani kotona!

Maanantailta saatiin napattua jopa yksi treenikuva:


Noin 10 sekuntia ennen kuin selkä sanoo KABOOM! Mahtava idea yrittää vedellä enkkoja lepoviikon jälkeen!


Asiasta kukkaruukkuun, Fastilta on ilmestynyt Proteiinileivonnaisia-kirjanen. Sen saa ladattua ilmaiseksi pdf-tiedostona osoitteesta fast.fi tai tilattua myöskin ilmaiseksi kotiin. Aivan mahtavia reseptejä valmiiksi laskettuine ravintoarvoineen. Suosittelen!

Loppuun vielä tämän hetken kuntoa. Olo tuntuu todella nesteiseltä ja turvonneelta, mutta suunta on taas ylöspäin! :)


Olkaa fiksumpia kuin minä salilla ja nauttikaa omista pienistä (tai isommistakin) turhuuksista.
Nainen, olet mahtava! <3

-Tiia