Elämä on menettämistä ja saamista. Valitettavan yleistä on se, että useimmiten huomataan ja muistetaan menetetyt asiat, muttei niitä suuria, pieniä, arvokkaita tai jokapäiväisiä asioita, jotka saamme... joko huomaamattamme tai tietoisesti.
Kun menetämme asioita tai ihmisiä elämässämme, menettämiselle on kolme vaihtoehtoa: olosuhteet, muiden toiminta tai oma toiminta. Näistä emme pysty valitettavasti vaikuttamaan kuin viimeiseen.
Kun mietin viimeisintä vuotta siitä alkaen, kun aloitin valmennuksen Firfarmilla, pullahtaa mieleen paljon menettämistä, mutta ennen kaikkea saamista.
Tietoisesti ja omasta halustani olen menettänyt entisen minäni. Koska olin elänyt sen naisen kanssa 22 vuotta, en voi kieltää, etteikö minulla olisi häntä välillä ikävä. Se nainen oli valmistellut minua tulevaan, hölmöillyt, kirjoittanut ylioppilaaksi, rakastunut, pettynyt, ollut helvetin itsekäs,humaltunut, rakastanut, tullut rakastetuksi, ollut oma itsensä seurauksin jos toisin, lihonnut, laihtunut ja kasvanut itsenäiseksi aikuiseksi naiseksi. Tiettyjä asioita toivoin säilyvän uuteen minääni, mutta helpointa oli aloittaa kokonaan puhtaalta pöydältä.
Uusi minäni nosti päätään ensimmäisen kerran jo päättäessään muuttaa elämänsä lähtiessään valmennukseen, mutta kunnolla se astui esiin kesän kuluessa. Koska minä muutuin, myös olosuhteet muuttuivat. Olosuhteiden muutoksen seurauksena menetin. Menetin parisuhteen, mutta sain tilalle onnellisen naisen, joka oli itsevarma, tunsi itsensä jälleen kauniiksi ja halusi haistattaa koko maailmalle v*tut; sain itseni takaisin, kokonaisena.
Toisaalta oli tilanteessa, jossa en ollut koskaan ennen ollut. Olin pettynyt, vihainen, petetty ja jouduin opettelemaan elämään jälleen itselleni. Vaikka viimeisin kuulostaa mahtavalta ja iloiselta asialta, se oli minulle täysin vierasta ja uutta; en ollut tehnyt sitä 2,5 vuoteen. Vihainen ja pettynyt olin itseeni. Kuinka saatoin olla tässä tilanteessa? Minä, fiksu ja tilannetajuinen nuori nainen, joka oli aina ajatellut järkevästi. Siinäpä se olikin, järki oli ottanut hatkat... ajattelin sydämelläni.
Valmennuksen myötä menetin myös muuta. Menetin aikaa ystäviltäni ja perheeltäni. Menetin jopa ystäviä. Tarvitsin ja tarvitsen ympärilleni ihmisiä, jotka tukevat minua siinä mitä teen. En sano, että heidän tulisi ymmärtää mitä teen ja miksi, vaan olla paikalla ja kuunnella. En minäkään ymmärrä kaikkea heidän opiskeluistaan ja töistään tai edes arjesta, mutta haluan olla läsnä. Oikea ystävä on läsnä, muut siinä missä haluavat olla; mukavuusalueellaan.
Päätin myös, että haluan menettää ne ihmiset, jotka repivät sitä vanhaa Tiiaa takaisin. Se siiderihuuruinen humalainen nainen epäsäännöllisen ja epätasapainoisen elämän kera on mennyttä. Haudattu, kaupattu ja siunattu ikuiseen lepoon. "Ethän sä voi koko elämääs olla juomatta!" Ai, enkö?
Se mitä olen vuoden aikana saanut, on korvaamatonta; olen saanut itseni. Olen saanut myös paljon uusia ystäviä ja tärkeitä ihmisiä elämääni. Olen saanut uuden ammatin, uuden kodin, uudet tunnit vuorokauteeni, rakkautta ja välittämistä. Mutta tärkein mitä olen saanut on se, mitä rahalla ei voi koskaan saada täysin takaisin sen menetettyään: terveys. Autoni voin aina huoltaa ja korjata ehjäksi, mutta vaikka minkä varaosan itseeni vaihtaisin, en ole koskaan entiseni.
Mieti mitä elämässäsi haluat sössiä ja menettää, jotta voit saada jotain korvaamatonta ja ihanaa tilalle.
Rakkaudella
Me, myself and I, Tiia
