Mun särkyä anna mä en

On ihanaa olla oikeassa. Etenkin, kun silloin muut ovat väärässä. On ihanaa nousta muiden yläpuolelle ja tuntea, kuinka oma olemus ja ego pönkittyy muiden kustannuksella. Kun on jumalasta seuraava (jollei joskus hän itse), on sanomattakin selvää, ettei ole oikeaa tai väärää. On vain minä. 

Kukaan ei sano minulle ei. Kukaan ei jätä minua. Minä jätän heidät, jos vain itse haluan. Ja totta kai haluan, koska mikään ei tunnu paremmalta kuin muut anomassa nilkoissa oman jäämisensä puolesta. Ja minä tallaan. Tallaan heidän sormilleen. Joskus jopa kasvoilleen. Kenkäni kastuvat kyyneleistäsi. Häpeäisit. 

Tai älä sittenkään. Itkethän minun takiani. Nesteen pinta yltää silmissäni jo puoleen väliin ja kellertää entisestään.

Kun muut romahtavat, nousen itse ylemmäs. Totta kai, koska kasa jalkojeni alla kasvaa. Kasa, joka ei muodostu ihmisistä vaan heidän sirpaleistaan, jotka yhdistää vain yksi tekijä: minä. Ja taas, on enemmän tilaa hengittää. 

Kun tapasin sinut, olit uhmaava ja samalla huumaava. Kaksi asiaa, jotka saavat minut heikoksi. Mutta en voi olla heikko, en sinun edessäsi. En muiden edessä. 

Meni hetki jos toinenkin, hartiasi oli lysyssä. 

Viikko ja olit jo polvillasi edessäni. Nyt olisi hyvä hetki ottaa sinua käsistä kiinni, olla se joka sinut pelastaa ja nostaa sinut ylös todeten, että kaikki on hyvin. Niin teinkin. Kerran jos toisenkin. Lopulta kyllästyin, koska aloit jo tottumaan siihen. En enää halunnut tyytyä siihen, että nostaisin sinut ylös tai edes jättäisin polvilleen. Kun vain astuin sivuun, kaaduit naamallesi eteeni. Se tyydytys. Oma vikasi, mitäs luotit itseesi... vihdoinkin.

Olit onnekas, kun tapasit minut. Onnekas, koska minä näytin sinulle todellisen luonteesi. Olet heikko. Tai ei. Minä olen vahva. Minä olen sinä. Minä olen kaikki.

Minä uhrasin. Uhrasin aikaani sinuun. Uhrasin hetkiä ja mitä sain? Märät kengät, suuremman egon ja yhden hajotetun mielen lisää kokoelmiini. 

Tyhmempi olisi jo lyönyt sinua. Mutta minä en. Enhän minä sinua satuttaisi.

Olen harvinaisuus ja alkuperäinen nimeni on Narkissos. Nykyään voit kutsua minua millä nimellä ikinä keksitkään, koska olen kuka tahansa, jos niin haluan.

Hard times, harder head

Perspektiivit asioihin saattaa muuttua hyvinkin lyhyessä ajassa. Joskus niinkin nopeasti, ettei niihin ehdi edes itse kehittämään uutta suhtautumista saati sitten tottua. Ehtii ehkä juuri ja juuri reagoida ja sekin reaktio voi olla riskillä tuulesta temmattu. Sitten vaan sormet ristissä toivotaan, että reaktio on oikea tai ainakaan ei saa pahasti selkäänsä, jos se osoittautuu vääräksi. Mutta lopulta; entä sitten vaikka saisikin selkäänsä? Kuinka nousta jaloilleen, kun sinut on piesty tai vähintään läimäisty maahan hetken mielijohteesta toisen oman mielihyvän nostattamiseksi.

Viimeisimmät viikot on olleet mun elämässäni todella opettavaisia. Oon oppinut järisyttävästi itsestäni. Sekä mielestäni että kehostani.
Muutama viikko sitten keskustelin erään ystäväni kanssa elämäntilanteestani ja hän totesi mulle: "Tiia hei, toi on jo silkkaa henkistä väkivaltaa!" Kauhistuin, koska en ollut koskaan ennen kokenut sellaista. Tätäkö se on? Tämä tunne, kun itsetunto on ottanut jalat alleen ja tilalle on tullut se anteeksi pyytelevä pieni nainen, joka tekee mitä tahansa, jotta hän kelpaisi juuri tällaisena kuin on, sekö on henkistä väkivaltaa? Tai no, ei edes tällaisena vaan edes jonkunlaisena, koska on tosiaan valmis vaikka muuttumaan, jotta kelpaisi.
Tuolloin hakkasin päätä seinään ja odotin, että kumpi menee rikki; pää vai seinä. Noh, lopulta ei onneksi kumpikaan, koska nykäsin kypärän päähäni ja aattelin, että minähän en enempää rikki mene. Pari kolausta vielä seinää vasten ja itsetunnon metsästykseen. Kauas se ei ollut kerennyt, luojan kiitos.

Nämä on niitä hetkiä, kun ystävän tuki ja näkökulma on tärkeämpi kuin uskoisikaan. Mutta niiden tehtävä ei ole neuvoa, vaan seistä vierellä ja antaa sinun itse huomata virheesi ja lopulta onnitella, mikäli teit järkevän ratkaisun tai puolestaan tarjota olkapäätään mikäli ratkaisu oli vähemmän oikea. "Mitä mä sanoin"-lauseen voi jokainen tunkea omaan... noh, mihin tahansa.

Mutta se niistä elämän viisauksista. Paljon on siis viime viikot sisältäneet päätöksiä päätöksen perään, mutta niitähän elämä on täynnä. Erään Columbia Universityn tutkimuksen mukaan ihminen tekee keskimäärin 70 pienempää tai suurempaa päätsöstä päivässä. Eli hyvin jokapäiväisestä asiasta on kyse.

Siispä dieettiin. Viikkoja on takana kohta kahdeksan ja ne on olleet yllättävän helppoja. Viikolla 4 tuli aivan käsittämättömät mieliteot, mutta niistäkin selvittiin. Jossain vaiheessa totesin kuitenkin, että "Jos kroppa ei muuttuis tätä tahtia, niin oisin lyönyt jo varmaan hanskat tiskiin!" Onneksi en oo lyönyt.

Dieetillä oon yrittänyt keksiä kaikkea itselle mukavaa tekemistä, jotta ajatukset on pysynyt pois mieliteoista ja on saanut edes hieman tasapainoa työarjelle. Olinkin hyvin onnellinen, kun muutama viikko sitten tiimikaverini Dea nykäisi minua hihasta ja kysyi, josko lähdettäisiin yhdessä käymään yhteisen sponsorimme luona Hämeenlinnassa. Parin päivän päästä suunnattiinkin Sporttimekalle, jossa sain Dealta salin puolella kunnon selkäsaunan ja täydennettiin lisäravinnevarastoja sekä palaveerattiin Rämön Tonin kanssa. Suunnitelmia, suunnitelmia, mutta niistä lisää myöhemmin ;)
Käykääs lukemassa Dean blogia. Dealla paljon asiaa myöskin treenistä ja taustalla mahtava, täysin erilainen tarina kuin itsellä, valmennuksen suhteen. Ihan mahtava mimmi kyseessä!

Käytiin me toisen kilpasiskoni kanssa vähän tuulettumassakin, mut ei enää jaksa niinkun ennen. Dieetti vai vanhuus? ;P 

Toissapäivänä jouluaattona oli ensimmäinen ja varmaankin ainut vapaasyöntipäivä koko dieetillä. Toivon, että ainut. En muista koska olisin ollut noin kipee. Puolet päivästä meni ihan hyvin ja hiilaria upposi paljon. Kello löi neljä ja syötiin jouluateria. Siitä se riemu sitten repesikin. Vartti ruokailun jälkeen saikin huudella äitiä vessassa, kun laatta lensi. Huhhuh. Huono oli jatkui vielä aamullakin siihen hetkeen asti, kun sai aamupuuron alas. Ja luoja miten euforiselta tuntui palata arkeen ton "syrjähypyn" jälkeen. Rakastan tätä dieettiä!

Keskiviikkoaamu vs. keskiviikkoilta vs. torstaiaamu

Paluu arjen herkkuihin: mikrossa lämmitettyä piparkakku protskupatukkaa, mansikoita ja cashewpähkinöitä, nam!

Nyt tuntuu siltä, että kaikki sujuu. Dieettiä myöden. Palaset loksahtelee kohdallen kaikilla elämän osa-alueilla ja on ihanaa olla onnellinen. Vilpittömästi onnellinen.

Lopuksi vielä minä ja upea, ihana ystäväni Kata. Lavalla seistään vierekkäin 16 viikon päästä ja kävi miten kävi (voittohan sieltä tulee), oon tosi ylpeä meistä molemmista! 

Ihanaa loppuvuotta ja nauttikkaa olostanne ja toisistanne, pus! <3

-Tiia

It's okay if it's not okay.

Kertooko jotain tästä dieetistä se, että tää on varmaan viides kerta kun alotan kirjottamaan samaa blogitekstiä, koska edellisten kohdalla on ajatus katkennut tai tullu olo "Mitä helevettiä mä nyt taas oikein höpisen?!"

Näin melkein viiden viikon jälkeen oon jo siis aivan pihalla. Ajatukset harhailee vaikka kuinka keskittyis ja tuntuu, ettei enää kuulekaan tai näekään mitään. Ja vielä ois 19 viikkoa jäljellä. Huhhuh.

Paljon on tullut laiminlyöntejä nyt viiden viikon aikana ja ajatus on ollut omassa navassa 95% ajasta. Kiitos ja anteeks siis teille, jotka ootte mua jaksaneet ja kestäneet katella. Ja niillekin, jotka ei oo. Ei oo helppoo olla mun kanssani tekemisissä, etenkään nyt :D

Oon näiden viikkojen aikana oppinut sen, että on ihan okei, ettei kaikki ole aina okei. Nyt dieetillä tuntuu vähän väliä, ettei mikään oo okei, mutta mä ainakin haluan uskoo, että se kuuluu asiaan. Oishan se enemmänkin outoa, että kehon muokkautuessa mieli pysyis aloillaan. 

On mahtunut myös hetkiä, jolloin itsetunto on tallautunut johonkin maanrakoon tai joskus toisten jalkoihin ja sitä on jopa epäillyt omaa hyvyyttään ja riittämättömyyttään, mutta muistakaa; ootte mahtavia just tollasina. Älkää yrittäkö olla mitään muuta, koska sillä on lyhyet jäljet. Kyllä ne oikeat ihmiset ja asiat löytää teidän luo, jos ne on teidän arvosia. 

Aivan älyttömästi oon saanut palautetta siitä, kuinka pieni nykyään oon. Ihana kuulla sellasta, koska oma mieli toimii niin, että mitään ei oo tapahtunut ennen kuin muut huomaa :D 

Siltikin oon ollut tän suhteen rehellinen: ei tää oo kivaa. Jokainen kokee ja tuntee asiat eri tavalla ja jokaisen kroppa reagoi eri tavalla, mutta mä en ainakaan nauti tästä väsymyksestä, palelusta, nälästä, pinnan kireydestä, unohtelusta, ajoittaisesta energittömyydestä, itkusuudesta tai ylitsepääsemättömistä mieliteoista. Oon kuitenkin yrittänyt pitää nää tuntemukset sisälläni, koska omaa valintaahan tää on. Toki oon vastannut rehellisesti niille, joilla on kokemusta tai tulee olemaan kokemusta tästä tai joiden haluun ymmärtävän mun mielen koukeroitani. Mä uskon, että kyllä tää tästä helpottuu, kunhan kaikkeen tulee rutiini. 

Kuitenkin päällimmäisenä tunteena mielessä on ylpeys. Ylpeys siitä, että oon tullut näin pitkälle ja etenkin siitä päättäväisyydestä, että eteenpäin mennään. Toki kroppa pienenee, mutta samaa tahtia mieli kasvaa. Ja mä uskon, että jos tää tunnelataus kasvaa tätä tahtia, tullaan lavalla näkemään onnellisin nainen koskaan ja varmasti jopa onnen kyyneleitä. Koska se isoin pyttyhän sieltä haetaan, muuhun ei tyydytä ;)

Nyt kun se "ainoa nautinto" eli rasvanen ja sokerinen ruoka (ja jopa ajatus siitä) on viety kokonaan pois, on aivan käsittämätöntä kuinka paljon sitä nauttii muista asioista. Esimerkiks eilen ostin aivan ihanan tuoksusen uuden suihkusaippuan ja oon aivan älyttömän onnellinen siitä! Siis mikä dieettihörhö!? :D 

Tästä haaveilen...

...tätä saan. Ei huono vaihtari ;)

Eilen istuttiin pitkästä aikaa iltaa yhden parhaan ystävän kanssa. Aiemmin oltaisiin pidetty cheati-ilta ja vedetty mäkkäriä ja karkkia, mut eilen väsättiin uunilohta ja illalla protskupannareita. Ja luoja miten hyvä fiilis oli silti. Ruokaa, saunaa, leffaa, Vita Liberataa ja kasvonaamioita.. mitä muuta hyvä ilta enää kaipaa? Näitä siis lisää, oon heti messissä! :)

Ens viikolla pitäis vielä näyttää kunto toimistolla ja siitä seuraavalla viikolla nopea tsekkaus ja ohjeet jouluks. Silloin saa ainakin näillä näkymin syödä, ah! Ja kauhulla sitä odottaen; kroppa tykkää varmasti hyvää siitä rasvasesta jouluruuasta näiden viikkojen jälkeen :D Mutta silon on parasta ne pitkät vapaa, aikaa rentoutua ja viettää aikaa läheisten kanssa. Ja treenata.

Nauttikaa siitä mitä teillä on ympärillä, se on mielettömämpää kun uskottekaan :)

-Tiia

Dieettiviikko 1

Viime viikko oli siis ensimmäinen kisadieetti viikko ja se menikin jotenkin pienessä sumussa. Iso yllätys oli se, että nälkä tuli heti ensimmäisenä päivänä, mutta eilen sekin selittyi, kun laskeskelin; kaloreita on laskettu kolmanneksella, joka on aika paljon entisestä 3000 kalorista. 

Kahvia koneeseen, vitamiinit naamaan ja aina uutta ruokailua odotellen meni siis koko viikko. Ja kuten pelkäsin, se pikkuflunssa yritti nostella päätään. Tai no en tunnistanu sitä oikein edes flunssaks, saatto liittyä kaloreiden ja hiilareiden vähenemiseen, mutta varmuuden vuoks vetäsin yhtenä yönä panadolit ja muutamat ylimääräset vitamiinit nassukkaan ja jätin yhden aerobisen ja salin välistä. Nimim. joskus puolkuntosena treenannut ja sit maattiinkin yli viikko. 

Ruoka on ollu älyttömän hyvää, vaikkakin ihan samaa ja yhtä alkeellista kun aiemminkin. Jotenkin sitä jopa keskittyy nyt maistelemaan, kun sitä syö niin mielellään. Ainakin verrattuna aiempaan, kun meinas tulla itku koska ei jaksanu syödä kaikkea. 

Sen verran tuli buustia aineenvaihduntaan lenkeistä ja ryhdistäytyneestä vedenjuonnista, että paino putos ensimmäisen viikon aikana 2,2kg ja vyötärö kapeni 6cm. Oli mahtavaa kuulla jo nyt muilta, kuinka näytän kuulemma paljon pienemmältä ja suorastaan muodonmuutoksen tehneeltä! :D Kiitos vaan kommenteista, lämmitti mieltä :)

Unen merkityksen huomaa nyt taas aivan eri tavalla, mutta vaikka kuinka väsyttäis, ei oo mitään parempaa tapaa alottaa päivä kun aamuaerobinen. Etenkin ulkona tehtynä. Toki tää pimeys ja kylmyys vähän ketuttaa, mutta ei siitä välitetä ;)

Viime viikko oli muutenkin aika kiireinen ja muutoksia täynnä. Sain tietää mm. että ensi viikko tulee olemaan viimeinen kaupantätinä ja siirryn muihin töihin toimiston puolelle. Toki vaihdan myös firmaakin. Parasta tulee olemaan ehdottomasti toimistotyöajat ja viikonloppuvapaat sekä omaehtoisuus työpaikalla ruokailussa ja juomisessa. Helppoa ei tule olemaan työn puolesta, mutta itsensä haastaminen on aina kivaa :)

Ihmeen vähän on ollut mielitekoja, vaikka vähän väliä hoenkin, että voisin syödä ihan mitä tahansa missä on vaan sokeria ja rasvaa. Vajaan kahen viikon päästä saan yhden lähimmistä ystävistä myös dieetille, jess! Saadaan yhdessä vetää itkupotkuraivareita ja unohdella asioita... voi apua :D

Treenit on olleet... Noh, haluisin sanoa paskoja, koska sitä ne pääasiassa on olleet, mut on sinne pari hyvääkin mahtunu sekaan. Osittain syynä voi olla taas vaivannu polvi, joka on estäny kokonaan kyykkyliikkeet. Soveltaminen on ollu kova sana. Treeniseura on ollu mitä parhainta, kiitos Kata ja Terhi :)

Viikonloppuna tuli rentouduttua sukulaisten luona ja kyllähän me vähän biletettiinkin: rakkaan pikkuserkun ihana pikku neiti täytti 3 vuotta. Vitsit mitkä prinsessabailut ;) Tiia-tädistäkin imettiin kyllä pitkälti kaikki mehut... aamu neljän herätyksellähän ei ollu osuutta asiaan.. tietenkään. 

Sunnuntaina juhlistin isänpäivää vaarin kanssa vaihtamalla autoon renkaat ja muutenkin vähän fiksailemalla.. Tai ainakin yritys oli kova ja kädet mustat. Mummo oli tehnyt kunnon källin ja ostanu isänpäiväks mun heikkoa lenkkiäni: appelsiinijuustokakkua. Onneks se oli valmiskakku ja se mais.. siis haisi aika pahalta. En syöny yhtään, vannon! :D

Muuten mummo on kyllä mahtavasti mukana tässä: "Mitä sä nyt sitten syöt? Että mitä mä ostan sulle kaupasta?" Ja grammalleen oikein se ihana tekeekin ruuat mulle, kiitos hänelle siitä <3

Se mua pelottaa, että mitenhän hajamielinen meikäläisestä tulee dieetin myötä. Ja laiska. Eilen kotitoimistopäivällä rustailuja jo hienot postaukset ja vastailin sähköposteihin... Ja jätin julkasematta ja tässä sitä nyt ollaan. Mutta todistusaineistoa tästä löytyy! :D

Nyt sitten tokaa viikkoa kovaa eteenpäin ja jännätään kestääkö polvi... Urheilija ei tervettä päivää nää ;)

Ihanaa viikkoa ja olkaahan kiltisti pikkujouluissa ;)

-Tiia

Mitä kadun?

Tahtoisin vastata en mitään, mutta Ymmiä lainatakseni "Ei se elämä niin pyöri, ettei kukaan katuisi mitään."

Kadun monia asioita. Kadun pitkälti omaa tyhmyyttäni, joka on toisaalta nykyään kääntynyt osittain viisaudeksi. Paras opettajahan on viimeisin virheesi. Ja niitähän riittää! Joskus ei kylläkään se yks pään isku seinään riitä, vaan sitä taotaan siihen betoniin oikein huolella. Sitten sattuu. Ja kovasti sattuukin. Sitten itketään, kitistään, huudetaan, noustaan ylös, ehkä huitastaan päin näköä sitä, joka on pitänyt sitä seinää pystyssä, johon pikkuruista päätämme on hakattu ja lopulta kuvitellaan olevamme viisaampia kuin aiemmin. Katkeraa naurua, v*tut ollaan.

Ne virheet ei ehkä kuitenkaan oo sittenkään katumisen arvosia. Onhan niistä kehkeytynyt kokemuksia. Ehkei niin hyviä, mutta kokemuksia ja niitä ei oo koskaan liikaa.

Se mitä oikeesti kadun (menee kylläkin virhekategoriaan) on se, että oon mennyt luottamaan täysin vääriin ihmisiin ja uskonut niiden muuttuneen vuosien myötä. Toki jotkut on muuttuneetkin, mut uskallan sanoa "Mihin sitä tiikeri raidoistaan pääsis." Taas päästään siihen, että tää on toisaalta opettanut pois siitä sinisilmäsyydestä (johon kylläkin edelleen joskus sorrun) ja vaaleenpunaset lasit on vaihtuneet kirkkaisiin tai joskus ehkä mustiinkin. "Trust no one" toimii aika usein. Pessimisti ei pety koskaan.

  Kuva: Suvi-Marja Tuulia

Toinen asia, jota todella kadun on se, etten oo antanut itseni olla onnellinen. Oon aina menny eteenpäin vähän jarrua painaen, koko ajan varpaillani ja kutkutus takaraivossa, että kohta saan nenilleni. Olis vaan pitäny ANTAA MENNÄ. Go with the flow. Carpe diem ja sitä rataa. Kun koko ajan on lukenu oikeessa kämmenessä "kohta sattuu, kohta sattuu.. kohta sattuu kummiskin" niin se on ollut aika vaikeaa. Kun hetkeks on päästänyt irti ja antanut mennä, niin johan on saanut nenilleen. Osittain myönnän, että syynä saattaa olla perheeni, joka on aina eläny varman päälle "Keep it safe"-meiningillä. Rakas kummitätini on ihanin esimerkki siitä, mitä on se hetkestä ja elämästä nauttiminen. Oon hänelle joskus avautunut omista hankalista elämäntilanteista, joista oon ehkä kokenu morkkistakin ja hän on se, joka on mulle todennut "Entä sitten? Sä olet nuori, anna mennä!" Just se lause, jonka kuulemista on odottanut joka päivä ja kun sen vihdoin kuulee, älytön andrenaliinipurkaus tapahtuu kehossa, nyrkki iskeytyy pöytään ja tuntee itsensä oman elämänsä herraks... tai siis kuningattareksi.

Mutta entäs sitten, jos saa nenilleen? Entäs jos ei koskaan joutuis kaatumaan? Kuinka osais nousta ylös? Mikään ei olis mulle itselleni niin noloa kuin jäädä maahan vaan siks, ettei osannu nousta ylös, vaikka uskallusta ja tahtoa löytyiskin. Siks on hyvä harjotella sitäkin. Kenenkään elämä ei oo koko aikaa ruusuilla tanssimista, trust me. Jokainen joutuu joskus nousemaan ylös.

Mutta muistakaa; älkää koskaan nousko ylös vaan siksi, että voisitte kaatua uudelleen. Kukaan ei kaadu omasta tahdostaan, se on mönkimistä. Kaatuminen on vaan jotain välttämätöntä. Se on jotain, mikä tekee teistä ihmisen. Ja ihminen on erehtyväinen.

Ihanaa viikon alkua! Jokainen siellä maassa: nolite te bastardes carporundorum.(suom. älä anna niiden paskiaisten nujertaa sinua. Margaret Atwood: Orjattaresi)

-Tiia

Sä oot kerran jo nähnyt miten tää maailma romahtaa Ja silti jostakin tuhkan seasta noussut ylös taas Sä oot kerran jo luullut ettet tuu koskaan toipumaan Ja silti siinä sä kaikkien mukana huudat kovempaa Niin mä voin luvata et aina lopulta sä selviit mistä vaan Ja ihan todella ei ole rajoja nyt kun tanssitaan Sä alat vihdoin viimein käsittää ettet sä tarvii lupaa keneltäkään Oot liian kaunis häpeemään etkä voi yhtään mitään menettää Joten anna mennä joten anna mennä Kaunis rietas onnellinen Kaunis rietas onnellinen Sä oot kerran jo hiljaa elänyt niin kuin pyydetään Ja tosi hienosti jaksoit sitäkin roolia esittää Mut älä unohda että nyt lopultakin on sun vuoro taas Ja mä voin luvata ettei se satuta kun kaiken pudottaa Sä alat vihdoin viimein käsittää ettet sä tarvii lupaa keneltäkään Oot liian kaunis häpeemään etkä voi yhtään mitään menettää Joten anna mennä joten anna mennä Kaunis rietas onnellinen Kaunis rietas onnellinen Oot liian kaunis häpeemään etkä voi yhtään mitään menettää Joten anna mennä joten anna mennä Sä alat vihdoin viimein käsittää ettet sä tarvii lupaa keneltäkään Oot liian kaunis häpeemään etkä voi yhtään mitään menettää Joten anna mennä joten anna mennä Kaunis rietas onnellinen Kaunis rietas onnellinen Kaunis rietas onnellinen Kaunis rietas onnellinen

Kaija Koo - Kaunis rietas onnellinen

Ai joko nyt saa rakastua!?

Dieetti alkais viikon päästä ja jotenkin se on kuitenkin yhenlainen etappi. Se ei periaatteessa muuta mitään ja silti se muuttaa kaiken. Ainakin näin ensimmäisellä kerralla.

Vähän kun ensitreffit: sovitaan koska tavataan ja missä, tavattessa puristetaan toisen kättä tai halataan varovasti, tässä kohtaa on jo muodostettu ensivaikutelma toisesta, käydään keskustelua (tai vain toinen puhuu, kuten mun tapauksessani, you'll never guess who!), opitaan toisesta asioita (joko hyviä tai huonoja), huomataan ehkä että ne tärkeinä pidetyt seikat tuntuukin yhtäkkiä aivan mitättömiltä. 

Jos hommat luistaa henkisellä tasolla, saatetaan jatkaa julkiselta paikalta vähemmän julkiselle ja tehdä jopa ruumiillista tuttavuutta. 

Tässä kohtaa on tärkeää muistaa ehkäisy; kaikki mikä lihottaa tai kasvattaa mahaa on syytä eliminoida! Kun huomataan, että homma luistaa sekä henkisesti että fyysisellä tasolla (tällä tasolla se vasta kivaa onkin!), voidaan treffata uudestaan. 

Jaaaaaaaa... kohta huomataankin, että se toinen on vieressä 24/7, tuo esille kaikki huonot tapansa aina hajamielisyydestä pieruihin ja kylmiin väreisiin, jättää hammasharjansa "vahingossa" luoksesi ja lopulta alkaa ärsyttää sinua. 

Hurraa! Onneksi olkoon, olet saanut uuden elämänkumppanin!

Lohdutettakoon: korkeintaan puol vuotta se siinä jaksaa pyöriä. Sen jälkeen sä itse tuot omat huonot tapas esille ja alat mättää ruokaa napaan kaksin käsin, turpoot ja alat hokea, että näytät lihavalta. Se siitä, you're done! 

Eli muistilistaa

1) Aika ja paikka

2) Ensivaikutelma 

3) Keskustelu

4) Ehkäisy

5) Arki

6) Oisko jo aika dumpata?

Kun on kulunu puol vuotta tai enemmän, huomaat kuitenkin kaipaavas sitä. Tai ehket sitä samaa, mutta jotain vastaavaa. Sama homma alkaa alusta, mutta muista, että joka kerta sä voit mokata kohdassa 4. Se muuttaa tulevan aika vahvasti: ei hetkeen kisoja.

Vieläkö joku ihmetteli miks mä oon sinkku?

-Tiia

Kuus päivää, kaks salia ja kaks hullua... eli treenileiri.

Lomailut alkaa olemaan lusittu ja huomenna olis edessä paluu arkeen. Kun arki on ollut välillä sitä, ettei ehdi puhelimeen vastata, on pieni irtiotto ollu paikallaan. Kun alkuperäset lomailusuunnitelmat menikin mönkään, aattelin että nyt on hyvä hetki vaan keskittyä treeniin, lepoon ja syömiseen. Nyt oli myös viimeset mahdollisuudet tulla mummon lihapatojen ääreen ennen dieetin alkua... ja ne lihapadat tuntuu kropassa varmaan vielä ens viikollakin.

Koska itse majailin Hyvinkään ja Riihimäen kupeessa, ehdotin ens keväänä CBB Junioreissa kisaavalle Erosen Nikolle, että treenailtaisiin yhdessä. Molemmille seuraava Fitness Classic on kisadebyytti, joten aika paljon samanlaisia ajatuksia liittyi ens kevääseen. Niko kirjottelee myöskin Treenibloggareissa, käykääs tsekkailemassa bloggarisivu osoitteesta treenibloggarit.com. 

Itsehän tajusin vasta parisen viikkoa sitten, että onni on myöden ja just ja just ehdin kisaamaan vielä junnuihin. Tän kortin haluun katsoo ja käyttää, koska sen mahdollisuutta ei oo enää tulossa näiden kisojen jälkeen.

Torstaina lähdin suoraan töistä ajelemaan etelämmäs ja oltiin sovittu, että treenataan jo heti samana iltana ensimmäisen kerran. Saliksi valikoitui Riihimäen keskustasta Locomotion, jossa kumpikaan ei ollut koskaan ennen käynyt. Siellä on mahdollista treenata viikko ilmasiks, joten kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa. Salihan oli todella hieno ja kaikki oli uutta, mutta myönnettäköön, että molemmilla meni hieman sormi suuhun, kun piti alkaa jalkatreeniä vääntämään. Oli ehkä vähän liiankin uutta ja hienoa meidän tottumukselle, kun oma kotisalini on WFCllä ja Nikon 1stGymillä :D

Torstain treeni meni ainakin itsellä aika maistellessa. Se olikin viikon viimenen treeni mulle. Olin saanu luvan säveltää Nikolle perjantaiks olkapää-ojentaja-vatsa jumpan ja mähän olin kun pikkutyttö karkkikaupassa, kun pitkästä aikaa pääsi äijää kiusaamaan, etenkin olkapäiden saralla. Kovin se Eronen uhos, että katotaan saanko sitä nippuun, mutta taisinpa saada, kun kitinää kuului vielä maanantainaki olkapäiden särkemisestä ;D

Viikonlopun sai molemmat huilailla (ainakin treenistä), mutta maanantaina taas pistettiin rähinä päälle. Ite tykkään treenailla aamusin, joten sovittiin, että Niko pitää mulle treenit aamupäivällä ja mä saan TAAS rääkätä sitä illalla.
Mun "onnekseni" viikon ensimmäinen treeni on pakara-takareisi treeni. Mä en tiedä kumpaa se treeni jännitti enemmän, koska jostain kumman syystä Nikolla ei kuulemma niin kauheesti oo kokemusta noista pakaratreeneistä. Olihan se kuitenkin keksiny sinne kaikkea ihanaa aina sumokyykystä reidenkoukistukseen, kyykkyhyppyihin ja askelkävelyyn. Ei paljoa tarvinnu arvailla kenellä herra on valmennuksessa, pari deja vu hetkeä tuli koettua Killen treenien jäljiltä. Välillä joutu puhaltelemaan oikein huolella ja funtsimaan, että tuleeko se oksennus vai ei, mut hyvin kuulemma peitin sen huonon olon. Ja aika vähän kitisin kyllä ylipäänsä muutenkin, eiks jeh? ;) 

Hyvin vaan huomas taas sen, ettei etureisiä oo tullu kiusattua yhtään useampaan kuukauteen; "levee" prässi kapee levysellä prässillä menee suoraan etureisiin vaikka mitä tekisit. Olo on sen mukanen.  
Illalla oli taas mun vuoroni kiusata ja myönnetään, etten pahemmin ollu sitä treeniä suunnitellu etukäteen. Etenkään päivällä, kun jotenkin aivotoiminta laamantui sen tokan prässisetin kohdalla koko loppupäiväks. Se ei onneksi poissulje sitä seikkaa, etteikö me sitä miestä kipeeks ois saatu. Käytettiin jonkun verran vipuvarsilaitteita ihan senkin takia, ettei niitä pahemmin 1stGymillä ole, joten saatiin varmasti uudenlaista ärsykettä sinne selekään.
Illan treenin aikana tuli jopa ihmetyksiä ulkopuolisilta siitä, kuinka mä vielä kävelen niinkin hyvin aamun kidutuksen jälkeen ja mä tietysti voitonriemusena tuulettelin. Noooh, ei kauaa tarvinnu tuuletella, kun illalla nukkumaan mennessä sänkykin tuntu liian kovalta tälle ahterille. Tais Niko saada ne voitonriemunsa, ainakin nauru oli tiistai aamuna mairee, kun puhelimessa sanoin, että hieman tahtoo kestää se kävely salia kohti.

Tiistaina treenattiin siis 1stGymillä ihan vaan senkin takia, että Locomotionille ois päässyt vasta kahentoista jälkeen sisään ja oltiin sovittu treenit aamu kymmeneks. Koska miehet on se sukupuoli, jolla aina kestää niin päästiin alottelemaan treenit hieman myöhässä, muttei se onneks mua näin vapaapäivänä haitannut. Kuten Niko arvelikin, saatiin treenailla ihan kahestaan, eipä näkyny salilla muita siihen aikaan. 1stGymillä treenatessa oli jo vähän jopa kotoinen olo ja se tuntu jo ihan treenissäkin asti. 
Noi aamut ei oo kyllä ton Erosen juttu ollenkaan. Se meni aivan unenpöpperössä vielä puolessa välissä treeniä ja silti kummasti sarjat parani edellisistä viikoista. Tai ainakin niin se väitti ;)

"Nää aamutreenit aina venyy, kun pitää niin pitkiä palautuksia!" Keskittyminen 100%, ainakin uuteen puhelimeen ja Virmajoen Annaan Body-lehdessä ;D

Lupasin Nikolle, että ens kerralla treenataan aamulla jesarirullan kera, niin saa välillä teipattua sitä suutakin kiinni, v*ttuilua ja höpöttämistä kuulu näin aamusta sen verran kovalla tahdilla :D Ei sillä, ettenkö siihen ois jo tottunu, mut just in case.

Myönnettäköön siltikin, että kyllä voiskin tottua siihen, että kaiken oman ajan sais puskettua tohon treenaamiseen ja syömiseen, etenkin kun sais aina treenata jonkun kaverin kanssa.  Kiitos tästä treenileiristä, eiköhän tän saa vielä uusittuakin, mut sitten saadaa varmasti vielä hauskempaa matskua aikaseks, kun kaks dieettihörhöä on asialla. Mulle palaute oli tästä välitön ja oon kuulemma m*lkku naiseks... siis (ainakin) salilla.  Hyvin säkin Niko vedät, ei jääny tää muija hapottomaks ;)

Se ois enää kuus treeniä jäljellä ennen dieetin alkua. Nauttikaamme niistä ;)

-Tiia

Teit meistä kauniin

Lueskeltuani Kujalan Kille viimeisimmän blogikirjoituksen, aloin pohtimaan paljon muiden mielipiteitä, itsetuntoa, ketkö meidät tuntee edes oikeesti ja sitä, mikä meiät määrittää.

Vaikka tää onkin treeniblogi, avaan omaa elämäntarinaani sen verran, että kokonaisuuden hahmottaminen helpottuu, ehkä.
Mun tarinani ei ole se ruusuisin, mutta se on mun. Se on ainutlaatuinen.
Kun olin kolmen vanha, mun vanhempani eros ja isä lähti lätkimään. Viimeisen kerran kun sen näin kolmevuotiaana, se jätti mut yksin rappukäytävään itkemään. Sillon mut jätettiin ensimmäisen kerran ja siitä hetkestä lähtien oon pelänny sitä jättämistä aina vaan enemmän.
Meille muodostui äidin kanssa yhteys ja side, jota kukaan muu ei pysty koskaan ymmärtämään. Se on jotain ainutlaatuista ja oon ollu etuoikeutettu, kun oon saanu kokea sen.

Pari viikkoa sitten eräs mies kehui mua kauniiksi, mutta muistutti, että mun pitäis muistaa, ettei ulkonäöllä pötkitä pitkälle. Aloin siinä kohtaa miettimään, et kuinka pitkälle oon lopulta ulkonäöllä pötkinyt.Vastaus on: en metriäkään eteenpäin, ainakaan ennen aikuisikää. Vastasin herralle kohteliaasti, että kyllä mulla on aina ollut se valttikortti noi aivot, ei se ulkonäkö.

On asioita omassa ulkonäössä ja itsessäni muutenkin, joita häpeen edelleen. Kun olin seitsemän, mulla aloitettiin hampaiden oikominen TODELLA pahan ylipurennan takia. Mua kiusattiin koulussa sen takia ja oisin tehnyt mitä tahansa, jotta pääsisin siitä eroon. Ja edelleen, vaikka aikaa on kulunu yli 15 vuotta, häpeen sitä edelleen. Sitä ei saada koskaan täysin pois ja se on vaan asia, jonka kanssa mun on elettävä. Muistan ikusesti sen hetken, kun keskusteltiin entisen puolisoni kanssa asiasta parin vuoden yhdessä olon jälkeen ja se totesi, ettei oo koskaan nähnyt tai huomannut sellaista asiaa mussa. Vaikka se tarina onkin jo päättynyt, oon ikuisesti kiitollinen siitä, että oon kohdannut ihmisen, joka on nähnyt suoraan mut sen vian takana.
Myönnetään, tää aihe on mulle edelleenkin niin herkkä, että nytkin tätä kirjottaessani nieleskelen kyyneleitä.

Yläasteiässä suhtautuminen omaan ulkonäköön kärjistyi. Oman jutun ettiminen alkoi ja se olikin varsinaista vatvomista ja kajaalin kuluttamista. Nuoren naisen mieli oli aika koetuksella ja niin oli kyllä äidinkin. Samaan aikana sekottui häpeä itsestä ja kuitenkin ylpeys omasta tekemisestä. What a mess! Ei voi muuta itsestä sanoa, kun miettii taakse päin. Itsetuntoa ei ollu lainkaan, enkä tiedä onko sitä aina nykyäänkään.

En oo koskaan ajatellut itseäni kauniina. Oon ollut se "wannabe" tyttö, josta löytyy se jätkä aina lopulta sieltä pohjalta. Vasta lukioiässä aloin miettimään, että mitkä on niitä asioita, jotka tekevät musta kauniin. Totta kai siitä kolmevuotiaasta asti oon miettinyt, että mikä mussa on ollut vikana kun en kelpaa (vaikka mikä mussa sillo ois voinut olla vikana?) ja sitä mietin nykyään jokaisen ihmissuhteen kohalla, vaikka tietäsin, ettei se ihminen oo menossa minnekään. Eikä ne asiat tietenkään läheskään aina liity ulkonäköön. Oon kova puhumaan, tosi hajamielinen ja musta löytyy luonnetta vähän liikaakin. Nää on usein myös niitä asioita, joita pyrin itessäni muuttamaan ja sitä kautta miellyttämään muita.
Kauneus kumpuaa sisältä ja mä luulen, että sen ymmärrettyäni oon kaunistunut parissa vuodessa aiempaan verraten paljon.. vaikka itse sanonkin. 

Kuitenkin elämä on aina ollut hyväksynnän hakemista. Sitä haetaan tavalla jos toisella. Töistä, ystävyyssuhteista, harrastuksista, suvulta, miehiltä, itseltä. Onks se hyväksynnän hakeminen kuitenkaan sen vaivan väärti? Entä jos vaan olis oma itsensä ja lopettais miellyttämisen?

Bikini fitness on ollut mulle mahdollisuus muokata niin sisäisesti kuin ulkoisesti sitä, mitä oon. Se on hyväksynnän hakemista itseltä. Se ei liity millään tapaa kehenkään muuhun kuin muhun itseeni. Vaikka kuinka jaan kuvia itsestäni facebookissa ja instagramissa, teen sen lopulta itteni takia. Koska mun on niin hyvä olla, miksen huutais sitä koko maailmalle? Ne jotka ei sitä oloa halua jakaa, olkoon jakamatta.

Minä, kuten toivottavasti moni muukin, käyn välillä juttelemassa ammatti-ihmisten kanssa. Viimeks sain tehtäväks listata omia hyviä puoliani ja meinasin purskahtaa itkuun, kun paperi näyttä minuutista toiseen tyhjää. Kyllä sinne lopulta jotain saatiin, mutta silmät aukeni sen suhteen, että kuinka paljon sitä itseään arvostaakaan.
Mä haastan sut tekemään saman. Ja kun oot sen tehnyt, pistä se lista vaikka jääkaapin oveen. Aina kun näät sen, muista, että just sä oot hyvä tyyppi ja kaiken hyvän arvonen. Ja pyydä vaikka ystäviä täydentämään sitä, ne tuntee sut ehkä jopa paremmin kuin sä itse.

On muutamia ihmisiä, jotka on nähneet suoraan rintakehän läpi mun sydämeeni. Ne näkee mussa sen kauneuden, joka kumpuaa ja sen elämän ilon, johon meinaan välillä pakahtua. Näistä hyvistä ystävistä pari mainitakseni, kiitos Terhi ja Jussi (joka on miehenä joutunut kestämään musta sen toisenkin puolen). Ootte jotain korvaamatonta.

Ja sä, joka luet tätä: oot kaunis.

-Tiia

Fitnessmuija

Fitnessmuija on suhteellisen uusi laji suomessa. Toki niitä on esiintynyt täällä harvakseltaan jo muutaman vuosikymmenen ajan, mutta viime vuosina määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Syyksi arvellaan uusien fitnesslajien rantautumista suomeen, sekä kauneusihanteiden muuttumista langanlaihasta sporttiseen ja jopa lihaksikkaaseen. Toki muitakin syitä saattaa esiintyä.

Fitnessmuijat on levinneet ympäri suomea, mutta suurimpia keskittymiä tavataan suurimmissa kaupungeissa. Varmimmin heidät voi bongata kuntosalilta. Siellä heitä tapaa usein vähintään kahden yksilön laumoina. On harvinaista, että lajin edustajia tapaa yksin. 

Toinen yleinen paikka on vessa, sillä havainnoimalla on huomattu, että fitnessmuijat nauttivat nestettä muita lajeja enemmän ja siksi virtsaamistarvekin on tihentynyt. Jotkut väittävät, että vessassa viihtymiseen syynä olisi jopa peili, mutta tästä ei ole varmaa näyttöä.

Fitnessmuijat käyttävät ravinnokseen mm. maitorahkaa, kanaa, riisiä ja munia. Keittiövaaka on välttämätön väline elämiseen ja joskus jopa porkkanatkin punnitaan. Fitnessmuija on tarkka reviiristään etenkin ruuan suhteen. Älä siis vaan mene kajoamaan fitnessmuijan itselleen valmistamiin ruokiin, jokainen gramma on hänelle elintärkeä. Äläkä varsinkaan mene syömään mitään jääkaapista ilman lupaa. On tiedossa, että fitnessmuijan suututtamalla (etenkin dieetti aikaan) saa aikaan pahoja yhteenottoja.

Vitamiinit ja lisäravinteen ovat fitnessmuijalle myös elintärkeitä. Aamulla saattaa kulua jopa kourallinen erilaisia pillerimuodossa nautittavia ravinteita. Etenkin dieetti aikaan (käsite selitetään myöhemmin) fitnessmuija saattaa olla käytännöntutkimusten mukaan hyvinkin hajamielinen, mutta vältä silti kysymystä "Jäikö sulla aamulääkkeet ottamatta?". Etenkin dieetillä.

Fitnessmuija on usein verhoutunut mukaviin ja joustaviin salivaatteisiin. Yleisimmin käytettyjä merkkejä ovat mm. Better Bodies ja Bia Brazil. Ollessaan muualla kuin salilla, he korostavat usein treenattuja lihaksiaan, etenkin pakaralihaksia, esimerkiksi Freddyn farkuilla. Yleinen ulkonäköön liittyvä harhaluulo on, että kaikilla fitnessmuijilla on rintaimplantit. 

Fitnessmuijan elinympäristö koostuu useimmiten monista muista fintessmuijista oman pesän asukkien lisäksi. Koska nykypäivänä sosiaalinen kanssakäyminen on siirtynyt yhä enemmän someen, näkyy se myös fitnessmuijien luontaisessa käyttäytymisessä. Facebook ja Instagram palvelut ovat luoneet hyvät puitteet omen kehonkuvien jakamiseen, joista yleisimpiä ovat nykyään selfiet ja belfiet.

Fitnessmuijan ajankulku ei ala muiden lajien tapaan vuoden alusta vuoden loppuun, vaan kisoista kisoihin. Tähän ajanjaksoon kuuluu kaksi osaa: offikausi ja dieetti. Dieetillä fitnessmuijat tavataan fyysisesti pienemmässä olomuodossa kuin offikaudella, sillä rasvat ja nesteet tiristellään kehosta mahdollisimman hyvin pois, mutta luonne on tunnetusti jopa roihahtava. Usein annetaankin kehotuksia olemaan varovainen ollessaan tekemisissä dieettaavan fitnessmuijan kanssa. Etenkin verbaalista ilmaisua on syytä harkita tarkkaan... mutta myös asioiden tekemättä jättäminen saattaa saada fitnessnaisen puolustuskannalle.

Offikaudella fitnessmuijat ovat yleensä sosiaalisesti miellyttävämpiä, sillä ravintoa on enemmän saatavilla ja energiatasot ovat korkeammat. Usein fitnessmuijan energiatasojen nousu on suorassa suhteessa pesän energiatasoihin sekä mahdollisen kumppanin viihtyvyyteen.

On yleinen harhaluulo, että fitnessmuijat pariutuisivat ainoastaan bodareiden kanssa. Nykyään heitä tavataan hyvinkin paljon kaikenkokoisten ja näköisten miesten kumppaneina. On vain todennäköinen sattuma, että fitnessmuija ja bodari löytävät toisensa, koska molemmat viihtyvät oman pesänsä lisäksi paljon kuntosalilla tai sen läheisyydessä.

Jos fitnessmuija on sinulle lajina täysin uusi, siihen tutustuminen onnistuu varmasti lähimmällä kuntosalillasi. Luettuasi tekstin tiedät kuitenkin lajin liittyvät mahdolliset riskit. Jos kuitenkin joudut konfliktiin fitnessmuijan kanssa, peräänny hitaasti ja lupaa tarjota hänelle proteiinipatukka. Useimmista konflikteista tiedetään selvinneen ruhjeitta.

Onhan tää välillä ihan perseestä...

Mitä on fitness? Treeniä, superterveellistä ruokaa, blogeja, lehtiä, nettisivuja, kisoja, itsekuria, tiukkalinjaisuutta, selfieitä, belfieitä, sisua, muotia, yhteisöllisyyttä, toistoja, sarjoja, hikeä, kaloreita, makroarvoja, riisiä, kanaa, rahkaa, h*lvetisti liikaa vettä, lisäravinteita, elämäntapa, kaiken muun elämän loppumista, superihmisiä 

Kyllä, se voi olla kaikkia näitä, jos niin tahtoo, mut ennen kaikkea fitness on henkilökohtaista. Se merkitsee jokaiselle eri asiaa, joillekin ei mitään. 

Mulle itselle fitness on arkea, elämää, rutiineja, hyvää oloa, onnistumista, epäonnistumista, itsensä voittamista, joskus häviämistä, kehittymistä, tasapainoa... Ruusujen seassa on myös risuja. Joskus niitä risuja kertyy liikaakin. Sillon tää on ihan perseestä.

Se, että tää on välillä perseestä, on vaan tunne. Se ei oo mitään konkreettista tai pysyvää. Se on hetkellinen tunne, josta välittää tai sitten ei. 

Usein se ilmenee v*tutuksena lähteä salille, maitorahka vihaamisena tai retkahtamisena. Yleensä tähän kaikkeen liittyy vahvasti väsymys. Pahimpina päivinä vois lyödä hanskat tiskiin ja todeta "Pitäkää paskanne!", mut sillon ite ajattelen asian niin, että kaikki on vapaaehtosta. Mä oon itse valinnut tän tien ja haluun sitä kulkea. Koskaan en oo kohdannut tietä, jota kukaan kulkisi pitkää aikaa ilman ala-tai ylämäkiä saati sitte ilman mutkia. 

Fitness ei oo aina salaatteja ja tiukkaa treeniä. Mulle itelle fitnekseen kuuluu joskus roskaruoka ja skipatut treenit, koska en vaan oo viittiny lähtee salille. Oon joskus laiska. Oon joskus tyhmä ja ajattelematon. Oon joskus mäkkärin jonossa häpeäpilkku otassa ja silti niin onnellisena. Oon joskus sitoutumaton. Unohdan joskus tulevat kisat ja muistan ne hetken päästä, koska ne tulee vastaan kaikessa mitä teen ja nään. Oon vetäny itkupotkuraivareita, kun sen aikainen parempi puolisko on laittanut pyytämättömiä raportteja salikäynneistään ja ruokailuistaan, koska joskus on vaan päiviä, kun ei v*ttuakaan kiinnosta tai jaksa olla vapaa-ajallaan PT. 

Ennen kaikkea oon ihminen. Teen virheitä, opin, tunnen ja joskus annan niille tunteille periks. Ja koska mun fitnekseni kuvastaa mua, niin myönnän; joskus oon itekin ihan perseestä. Uskon kuitenkin siihen, että mikään voi koskaan olla upeeta ja ihanaa, jos se ei oo joskus myös täyttä p*skaa.

Kun koko elämä on yhtä fitnestä, siihen kaipaa joskus irtiottoja. Toisten irtiotot on etelänlomia, toisten kännit. Se voi olla mitä tahansa, mikä saa sinut ajattelemaan aivan muuta. Oma valmentaja totes kerran, että on joskus ihan OK nollata offilla vaikka vetämällä ne kännit. Itsehän oon absolutisti eikä varaa etelänmatkoihin oikein oo, joten se irtiotto on joskus esimerkiks huolettomampi päivä syömisten suhteen. Oon pikkuhiljaa kuitenkin opetellut siihe, ettei itseään tartte aina palkita ruualla. Joskus se irtiotto voi olla vaikka uus laukku. Ei sen tartte olla mitään, mikä kestää päivän tai päiviä, vaan jotain mistä tulee pirun hyvä fiilis ja mikä tekee just sut onnelliseks. 

Me "fitnessihmiset" ei olla mitään yli-ihmisiä. Me ei tehdä mitään sen kummemin kun kukaan muukaan; syödään, juodaan, nukutaan ja tehdään asioita, joista tykätään. Kyse on vaan siitä, mitä nää kaikki osa-alueet sisältää. Ja se kirjo voi olla niin moninainen, kun on ihmisiäkin. Yhtälailla, kun jokapäiväiset roskaruuan puputtajat saattaa joskus pistää suuhunsa salaattia, saattaa monipuolisesti ja terveellisesti syövät ihmiset ostaa kaupasta joskus suklaapatukan. Kumpikin selviää siitä hengissä ja molemmat saattaa voida sen jälkeen entistä paremmin.

Fitness on tasapainoa ja silloin on kyse myös mielen tasapainosta. Joskus tilanne äityy vaan niin pahaksi, ettei oo mitään muuta ratkasua kun suklaa. Piste. Mutta jos tilanne on joka päivä tai useemman kerran viikossa niin paha, niin sitten kyse ei oo enää siitä tilanteesta, kyse on susta. Tilanne saattaa vaatia rasvaa ja sokeria, sinä et.

Vaikka kuitekin valitan tässä, että tää on välillä perseestä, muistettakoon, että ennen tätä eämäntapaa asiat oli perseestä huomattavasti useemmin ja pahemmin sekä pidempään. Nykyään se on harvinaisuus. Olen siis onnellinen.

-Tiia

Stressiä, sairastelua, töitä, dieetti... dieetti? Oh shit, dieetti!!!

Viime viikot on olleet ehkä hektisimpiä koskaan. Kolmea eri duunia ja omat treenit päälle, niin huhhuh. Viime viikonloppuna lauantai-ilta on ensimmäinen hetki, ettei ollut pakko tehdä mitään. Sunnuntai piti olla vapaa, mutta kappas, sinnekin ilmesty palaveri. Kukahan vois kellot seisauttaa?
Välillä tuntuu, ettei ehdi edes puhelimeen vastata. Vaikka kiire onkin vaan tunne, kyllä se painaa päälle välillä niin, ettei tunnu henkeä saavan eikä ajatus kulje. Hengähdystaukoa ei voi (mukamas) ottaa, koska paletti leviää viimeistään sillon käsiin. Kuulostaako tutulta?

Kroppa alko varottelemaan stressistä jo melkein kolmisen viikkoa sitten. Itse reagoin stressiin aina ensin kropallani ja joka kerta samat oireet ilmaantuu ennen kuin stressin ees ite tunnistaa henkisesti. Niin kävi taaskin ja lääkekaapille vei tie.

Koska tällöinkään ei vielä tajunnut jarrutella, nyt ollaankin sitten kunnolla kipeenä. Stressi laskee tunnetusti vastustuskykyä, mutta arvatkaa vaan ajattelinko sitä sillon kun paino vaan eteenpäin kuin höyryveturi. Jos näin matalalla kuumeella ja vähäisellä rää'ällä selvitään, niin pääsen ainaki helpolla!

Keskiviikkona kerkesin kuitenkin pyörähtämään toimistolla kuntotsekissä ja palaveeraamassa äijien kanssa. Oma suurin huolenaihe oli takapuoli, koska se on nyt useemman viikon saanu kolme kertaa viikossa osumaa. Luulis jotain tapahtuneen ja niin olikin! "Kyllä se on kasvanu, ei oo enää lättäperse." Ah, kiitos Bull! Nyt kuitenkin luovuttiin yhdestä alakropan treenistä ja hyvä niin, jotta saa kroppa taas palautua rauhassa... Nyt se tuntu olevan jokasen uuden treenin kohdalla aivan rikki vielä edellisenkin jäljiltä.

Aihe, jonka olin jo unohtanu oli dieetti. Äijät otti sen puheeksi ja meinasin, että katsotaan vaan tarkaan päivämäärä joulukuun alulta koska alotetaan, mutta kappas, dieetti aikaistukin. Nyt sitten alotetaan marraskuun alusta. Jännittää ja pelottaa aivan hulluna. Vaikka eihän se elämä siitä sen kummemmin muutu, niin kyllä tää tuntuu uuden alulta.
Yli 60 viikkoa on kovaa duunia takana ja 6 viikkoa vielä edessä. Sitten alkais tiristely ja ne, ah niin ihanat, aamuaerobiset. Toivotaan, että muutamat asiat alkais rullaamaan niin ei tarttis niillekään herätä enää sillon 04:15 aamulla :)
Ruokamäärät pysy samoina eli jättmäisinä! Kyllä edelleenkin tulee aamusin itkua väännettyä syödessä ja pakko pitää taukoja, kun yksinkertasesti loppuu tila kesken vatsasta. Mut oma valinta, itepähän halusin tätä ;)

Nyt haluun toivottaa kaikille kisaajille aivan älyttömästi tsemppiä huomiselle! Extratsempit omille tiimiläisille. Loistakaa ja rock the stage! ;)

-Tiia

P.S. Vielä ehtii osallistua Fitverstaan facebook sivuilla kilpailuun, jossa palkinnon arvo huimat 477€!

Vierailevana kirjoittajana ja kilpailua!

Sain kunnian olla vieraileva kirjoittaja Emmin ja Terhin treeniblogissa. Käykääs tsekkailemassa mun viimesin vuosi tiivistettynä omin sanoin. Mukana myös muutoskuvia, joita en ole aiemmin julkaissutkaan sekä alekoodia Fitverstaalle.

Käykäähän tykkäämässä ja tsekkailkaa muuten Fitverstaan Facebook sivuilta kilpailua. Palkinto on sinulle ja kahdelle kaverillesi ja sen arvo on huimat 477€!

Ihanaa loppuviikkoa :)

-Tiia

Take a breath.

Herää ajoissa. Keitä kahvia. Pue päällesi. Herätä lapset. Hoida lasten aamupala ja -pesut. Sutaise hiuksesi ponnarille ja ripsiväriä silmiin. Muista myöhään edellisiltana valmisteltu seminaariesitys. Juo jo jäähtynyt kahvisi lennossa samalla kun puet lapsille ulkovaatteita. Pakkaa lapset autoon ja pidä sormesi ristissä, että matkasta päiväkotiin selvitään ilman tappeluita. Hermostu nahisteluun ajettuasi jo ensimmäisen kilometrin. Vie lapset päiväkotiin. Esitä iloista ja energistä pullantuoksuista perheenäitiä tarhatädeille ja muistuta, että miehesi hakee lapset tänään vuorostaan. Suuntaa työpaikallesi todetesassi, että joudut seisomaan taas ainakin kymmenen minuuttia aamu kahdeksan ruuhkassa. Huomaa pinnasi kiristyvän, onhan päivää kulunut jo puolitoistatuntia. Kun vihdoin pääset työpaikallesi, istahda työpisteellesi vain todetaksesi, että seminaarieistys on autossa ja hampaat pesemättä.

Hengitä syvään.

Tai entäs, jos olisit aloittanut päiväsi jo sillä? Se ei poista nälkää, jonka olet jättänyt huomiotta viimeiset kaksi tuntia eikä väsymystä, joka aiheutui vain kolmen tunnin yöunista. Se ei myöskään vähennä työmäärääsi saati tee töitä helpommiksi, mutta se auttaa. Kuitenkin se, mitä teemme tämän sijasta jokaisen "velvollisuutemme" koittaessa noin 215 päivänä vuodesta, on täysin päinvastainen: puuskatamme yhä tiheämmin, kunnes tunnemme tukehtuvamme. Otamme happea yhä useammin ja lähes huomaamattamme toivoen, että kaikki helpottuisi ja saisimme lisäenergiaa tehdäksemme sen kaiken ja loistaaksemme.
Kuitenkin ne oikeasti tehokkaat, menestyvät ja kauas loistavat ihmiset muistavat käyttää energiaansa sulkeakseen silmänsä, hengittääkseen syvään ja irtautuakseen edes kymmeneksi sekunniksi todellisuudesta. Syntyäkseen uudelleen siihen hetkeen ja siihen tunteeseen.
Kiire ei ole tunne. Kiirettä ei ole olemassakaan. Sen luot sinä itse omalla suhtautumisella tekemiseesi ja käyttämääsi aikaan. Kuinka paljon selitämmekään asioita sanoilla: "No kun oli niin kiire." Ei ole!

Ota omaa aikaa. Yöunet ei ole omaa aikaa. Ei myöskään jumppatunti, jollet vääntäydyit väkisin, koska stressaat työpaikan automaatin suklaapatukoiden jäävän vyötäröllesi. Oma aika on jotain, mikä on mieltäsi varten. Se on hetki, jolloin irtaudut kaikesta vaan ollaksesi itsesi kanssa. Aina stressataan siitä, ehtiikö viettämään yhteistä aikaa puolisonsa tai ystävien kanssa, mutta vietätkö aikaa edes itsesi kanssa? Kuinka hyvin sitä edes tuntee itsensä, jos ei koskaan todellisuudessa edes tapaa itseään? Ja millaisena muut silloin tuntevat sinut? Älä jaa itseäsi muille (enempää kuin on pakko), ellei sinusta riitä edes itsellesi.

Arvosta itseäsi edes sen verran, että otat omat hetkesi ja hengität syvään vain tyhjentääksesi mielesi kaikesta turhasta. Olet sen velkaa itsellesi ja olet sen velkaa läheisillesi.

Mieti, mitä kaikkea rakastatkaan elämässäsi. Lapsia, aviomiestäsi, koiraasi, taloasi, hetkiä kun on saanut lapset nukkumaan illalla, suklaata. Mutta missä on se tärkein? Se, jota ilman tätä kaikkea ei voisi rakastaa; sinä. Kaikki lähtee sinusta itsestäsi. Jokainen tunne, jokainen sana, jokainen teko. Asennoidu sen mukaisesti, niin hyvässä kuin pahassa.

Ja nyt, hengitä syvään.

-Tiia

Uusia töitä ja yhteistyökuvioita... Mutta kenen kanssa?

Hellurei ja hellät tunteet, mikä alkusyksy onkaan ollut! On tapahtunu sellasta tahtia, ettei itekään oikein pysyny enää mukana ja yhen viikon sairasloma tulikin otettua, jotta sai taas ajatuksia kasaan ja arjen rullaamaan. Tähän täytyykin todeta, että älkää hyvät ihmiset hävetkö ottaa sitä sairaslomaa, jos lääkäri on sitä mieltä, ettette ole työkuntosia. Hävetkää ennemmin sitä, että jäätte sinne työpaikalle puolikuntoisina tekemään työt vähän sinne päin ja sekä työ että koko työyhteisö kärsii. Edes muutama päivä lepiä ja hengittelyä ja ootte kun uusia ihmisiä, uskokaa pois :)

Nykyäänhän saan luvan kertoa työskenteleväni aivan mahtavassa mimmiporukassa Fitverstaalla. Emmi, joka yrityksen on perustanut, on tuttu mm. Emmin ja Terhin treeniblogista ja on persoonana aivan ihana. Niin positiiviseen ja päättäväiseen ihmiseen en oo hetkeen törmännytkään. Ensi viikolla päästään ideoimaan ja höpöttelemään kasvotusten, en malta odottaa! :) Emmi siis hoitaa Kokkolan suuntaa ja Pohjanmaata yleisestikin, Sonja Etelä-Pohjanmaan aluetta sekä Lappia ja itse toimin siis Tampereen alueen vastuuvalmentajana, mutta ohjailen myös Jyväskylässä ja Tampere-Hyvinkää akselilla. Etävalmennuksia hoidetaan kaikki koko maan kattavasti. Käykäähän tykkäilemässä facebookissa, saattaa olla lähiaikoina pientä kilpailun tynkääkin tarjolla ;)

Tämä tarjous voimassa enää syyskuun, nopeat syö hitaat!

Lisäksi tein yhteistyösopimuksen Sporttimekan kanssa. Sporttimekasta saa laadukkaat lisäravinteet todella edulliseen hintaan ja itse suosittelen ehdottomasti kokeilemaan Fortixin tuotteita, jotka kuuluvat Sporttimekan omiin tuotteisiin. Stevialla makeutettu whey oli taivaallisen hyvää! Niiden lisäksi merkkeinä on mm. Scitec nutritionia ja Fastia. Sporttimekan varastomyymälä löytyy Hämeenlinnasta osoitteesta Puusepänkatu 5, josta löytyy myös Sporttimekan sali, kannattaa käydä treenailemassa. Sieltä mutkin löytää välillä heilumasta ;)

Kerrankin jotain muuta makua kuin perus suklaa tai mansikka; testissä vanilja-persikka sekä vanilja-ananas. Näistä ensimmäinen osoittautui ehdottomasti uudeksi suosikiksi. Muistakaahan kuitenkin se, että stevia säilötään jauheisiin kapseloituna, eli kun olette ravistaneet jauheen veteen, antakaa seistä n. 30 sekuntia, jolloin kapselit ovat ehtineet aueta ja maku tullut esille. Ja kyllä, eron huomaa keinotekoisten makeutusaineiden ja stevian välillä selvästi!

Jos nyt menään kuitenkin omaan kehitykseeni kropan suhteen, olo on ollut suoraan sanottuna tahmea. Turpeus näkyy vahvasti ulospäinkin, mutta eipä vielä ole toivetta kiristymisestä. Laskeskelin juurikin, että se ois enää 14 viikkoa dieetin alkuun. Ja ne viikot kuluu siivillä! Oon niin nauttinut uudesta treeniohjelmasta (joka sisältää myös ulkotreenin!) ja vähän vähemmän nauttinut suuresti kasvaneesta ruokamäärästä. Joka kerta, kun saa uuden ruokaohjelman eteen, tulee ensimmäisenä ajatus "Ja mä kun luulin, ettei enempää voi syödä!". Ja aina vaan voi.

Uudessa ohjelmassahan teen tällä hetkellä pakaroita sen kolme kertaa viikossa, luulis alkavan kasvaa ;) ja meno on hullua, edelleen!

Ai niin, sainpas palani julkisuudesta; uusimmassa Fit-Laihdu-lehdessä on juttua mun matkastani siihen onnellisuuteen, joka mulla on tässä ja nyt. Lukaiskaahan :)

Tampereella avataan nyt syksyllä uusi sali, kun WFC laajentaa Tampellaan entisen Powerhouse Gymin tiloihin. Meininki tulee olemaan aivan muuta kuin muilla saleilla, sillä Helsingin suunnalta tuttu TFW (Training for Warriors) rantautuu WFClle ja oikeastaan ensi kertaa koko Tampereelle. Kannattaa käydä tsekkaamassa kunhan saavat ovensa auki :)

Jaahas, se ois nyt rahkat nassukaan ja unille! Ihania syyspäiviä teille :)

P.S. Seurailkaahan rahkahyllyjä kaupoissa, tulossa saattaa olla ylläreitä ;)

-Tiia

Kuinka selvitä lomasta?

Lomat alkaa olemaan suurella osalla takanapäin ja kuten kaikki tietää, lomailu on rankkaa. Tehtyäni gallupia, niin uskokaa tai älkää, monesta oli mukava palata töihin. Ainoita mörköjä ovat ensimmäisten päivien jännityksenaiheet: Mahtuvatko työhousut jalkaan? Paljonko sähköposteja on odottamassa? Onko pomo keksinyt vieläkään parempia vitsejä? Onko tämä vieläkään helmompaa? Usein pettymys on suuri, sillä suurimpaan osaan kysymyksistä vastaus on ei. Ja siltikin; "Ihanaa palata töihin!"

Miksi se on niin ihanaa?

Vastaus on helppo: koska arki. Kuten kaikki tietävät, ihminen stressaa, jännittää ja jopa pelkää muutoksia. No mikä loma sitten on, jos se on maksimissaan kaksi kertaa vuodessa? No se on silloin muutos arjessa. Lomalle jäämisessä monia jännittää jo se, että tulenko taas kipeäksi heti kun loma alkaa, kuten joka vuosi? Jos sitä tarvitsee jännittää niin todennäköisesti kyllä. Taas yksi stressin aihe lisää. Loman alussa sairastuminen johtuu useimmiten siitä, että työstä johtuva stressi laukeaa. Joten älkää hyvät ihmiset jännittäkö sitä, vielä vähän lisää stressiä lauettavaksi, hyvähyvä!

Arki on muutenkin monille helpompaa. Syöminen helpottuu, kun elämänrytmi palautuu, eikä tarvitse (huh, mikä velvoite aina lomalla) reissata ja grillata joka hemmetin päivä. On taas aikaa ja rahaa kaikelle. Lomallahan sitä ei tunnetusti ole. Salillekaan ei ole viitsinyt lomalla mennä, koska... Noh, loma. Kuka sitä salilla tai lenkkipoluilla viettäisi? Useimmilla ajatus on, että "Sitten loman jälkeen mä alan taas...". Joo'o, eihän se pitkän tauon jälkeen tietenkään vaikeampaa ole ja kynnys sen kun madaltuu, eikös? Loman jälkeen ajatus pysyy samana, lause vain muuttuu "Ensi viikolla/huomenna mä aloitan...". Katsotaan puoli vuotta eteenpäin, alkaa paniikki nimeltä "Rantakuntoon kesällä 201?" tai "Kesäkilot kuriin.". On sulla ainakin ollut pitkä ja osittain luminenkin kesä, kun se jouluun asti yltää.

Kun siis mietitään kuinka selvitä lomasta, tarvitsee aloittaa itse lomasta. Luo lomalle oma arki, joka jäljittelee kotiarkeasi, kun käyt töissä. Ajattele loma niin, että sinulla on viitenä päivänä viikossa kahdeksan tuntia enemmän aikaa levätä, nauttia kesästä (tai mikä vuodenaika sitten onkaan) ja tehdä asioita, joita ei muuten olisi aikaa tai energiaa tehdä. Loma ei tarkoita sitä, että sinulla on viikossa 40 tuntia enemmän aikaa syödä, syitä valita epäterveellisempää ruokaa kuin arkena, syitä jättää aterioita välistä tai syitä jättää liikkumatta. Jos salille meno ei kiinnosta, nappaa kahvakuula käteen ja paina ulos treenaamaan. Tai lähde vaikka tekemään porrastreeniä. Taas asioita, joita ei ehkä työarkena tulisi tehtyä. Ja kesällä jos koska kauppojen vihannesosastot notkuvat kotimaista tavaraa suht halvalla, joten mitäpä jos heittäisit grilliin vaikkapa kanaa ja vihanneksia makkaran sijasta?

Pitäkää siis kiinni arjesta, rakastatte sitä kuitenkin.

Ihanaa lomaa niille, joilla se on vieläkin edessä!

-Tiia