Take a breath.

Herää ajoissa. Keitä kahvia. Pue päällesi. Herätä lapset. Hoida lasten aamupala ja -pesut. Sutaise hiuksesi ponnarille ja ripsiväriä silmiin. Muista myöhään edellisiltana valmisteltu seminaariesitys. Juo jo jäähtynyt kahvisi lennossa samalla kun puet lapsille ulkovaatteita. Pakkaa lapset autoon ja pidä sormesi ristissä, että matkasta päiväkotiin selvitään ilman tappeluita. Hermostu nahisteluun ajettuasi jo ensimmäisen kilometrin. Vie lapset päiväkotiin. Esitä iloista ja energistä pullantuoksuista perheenäitiä tarhatädeille ja muistuta, että miehesi hakee lapset tänään vuorostaan. Suuntaa työpaikallesi todetesassi, että joudut seisomaan taas ainakin kymmenen minuuttia aamu kahdeksan ruuhkassa. Huomaa pinnasi kiristyvän, onhan päivää kulunut jo puolitoistatuntia. Kun vihdoin pääset työpaikallesi, istahda työpisteellesi vain todetaksesi, että seminaarieistys on autossa ja hampaat pesemättä.

Hengitä syvään.

Tai entäs, jos olisit aloittanut päiväsi jo sillä? Se ei poista nälkää, jonka olet jättänyt huomiotta viimeiset kaksi tuntia eikä väsymystä, joka aiheutui vain kolmen tunnin yöunista. Se ei myöskään vähennä työmäärääsi saati tee töitä helpommiksi, mutta se auttaa. Kuitenkin se, mitä teemme tämän sijasta jokaisen "velvollisuutemme" koittaessa noin 215 päivänä vuodesta, on täysin päinvastainen: puuskatamme yhä tiheämmin, kunnes tunnemme tukehtuvamme. Otamme happea yhä useammin ja lähes huomaamattamme toivoen, että kaikki helpottuisi ja saisimme lisäenergiaa tehdäksemme sen kaiken ja loistaaksemme.
Kuitenkin ne oikeasti tehokkaat, menestyvät ja kauas loistavat ihmiset muistavat käyttää energiaansa sulkeakseen silmänsä, hengittääkseen syvään ja irtautuakseen edes kymmeneksi sekunniksi todellisuudesta. Syntyäkseen uudelleen siihen hetkeen ja siihen tunteeseen.
Kiire ei ole tunne. Kiirettä ei ole olemassakaan. Sen luot sinä itse omalla suhtautumisella tekemiseesi ja käyttämääsi aikaan. Kuinka paljon selitämmekään asioita sanoilla: "No kun oli niin kiire." Ei ole!

Ota omaa aikaa. Yöunet ei ole omaa aikaa. Ei myöskään jumppatunti, jollet vääntäydyit väkisin, koska stressaat työpaikan automaatin suklaapatukoiden jäävän vyötäröllesi. Oma aika on jotain, mikä on mieltäsi varten. Se on hetki, jolloin irtaudut kaikesta vaan ollaksesi itsesi kanssa. Aina stressataan siitä, ehtiikö viettämään yhteistä aikaa puolisonsa tai ystävien kanssa, mutta vietätkö aikaa edes itsesi kanssa? Kuinka hyvin sitä edes tuntee itsensä, jos ei koskaan todellisuudessa edes tapaa itseään? Ja millaisena muut silloin tuntevat sinut? Älä jaa itseäsi muille (enempää kuin on pakko), ellei sinusta riitä edes itsellesi.

Arvosta itseäsi edes sen verran, että otat omat hetkesi ja hengität syvään vain tyhjentääksesi mielesi kaikesta turhasta. Olet sen velkaa itsellesi ja olet sen velkaa läheisillesi.

Mieti, mitä kaikkea rakastatkaan elämässäsi. Lapsia, aviomiestäsi, koiraasi, taloasi, hetkiä kun on saanut lapset nukkumaan illalla, suklaata. Mutta missä on se tärkein? Se, jota ilman tätä kaikkea ei voisi rakastaa; sinä. Kaikki lähtee sinusta itsestäsi. Jokainen tunne, jokainen sana, jokainen teko. Asennoidu sen mukaisesti, niin hyvässä kuin pahassa.

Ja nyt, hengitä syvään.

-Tiia