Itsekkyydestä lajiin

Lähiviikkoina olen välillä pysähtynyt miettimään ja keskustelemaan siitä, kuinka itsekkäästi nykyään elän. Päivät kuluvat tietyllä rutiinilla; herään, menen töihin, menen salille, teen vielä vähän lisää töitä ja menen nukkumaan. Välissä syön hifisteltyjä, (todellisuudessa hyvinkin yksinkertaisia ja hyviä) tylsiä fitnesssapuskoitani muovipurkeistani kellontarkasti paikasta riippumatta, vaikka sitten kaupan tuulikaapissa. Reissu venähtää sen takia, että shoppailureissun aikana syön ainakin kahdesti. Ja niin taas jatketaan matkaa raejuustot suupielessä. 

Toinen syy miksi reissut venähtävät on se, että koko ajan juoksen vessassa. Juon 3-4 litraa vettä päivässä ja lisäksi PALJON kahvia.  Mutta mikäs sen mukavampaa kuin viettää kauppareissu odotellen vessan ulkopuolella meikäläistä tyhjentämästä prinsessarakkoani. Mutta mä vannon, oon tosi nopea ;)

Kun kanssani lähtee johonkin, saa lähes aina hävetä, sillä liikkumiseni on usein vaivalloista jalkatreenien jäljiltä. Aina saa odottaa, etenkin portaissa tai sitten valitaan vaan paikat, joissa on rullaportaita. Ja kyllä, tämäkin taas MINUN takiani. 

Kahviloissa saan ystäväni tuntemaan itsensä pelkiltä herkkuperseiltä, kun juon kiltisti kahviani ja toinen vetää jättimuffinsiaan ja kahviaan kolmella sokeripalalla. Onko pakko taas nostaa ittensä jalustalle ja  esittää niin kurinalaista, jotta mä näytän varmasti läskiltä, häh?! Toinen nolostumisen hetki on se, kun kaivan laukustani dosenttini ja alan lapata (vitamiini)nappulaa suuhuni. Mut hei, mulla on ainakin lääkitys kohdillaan!

Ravintoloista ei voida puhuakaan! Töissäkin olen tylsimys, kun en lähde pikkujouluihin. Joo voinhan lähteä, mutta kukaan ei sitten sano sanaakaan kun vetäsen eväsrasiani laukusta ruokapöydässä. Tämä oli vain esimerkki, sama pätee muihinkin juhliin. Viime kesänä ystäväni häissä karkasin autolle vetämään parsakaalia ja kanaa. Morsian nauroi, kun kysyin onhan se ihan ok. 

Mutta se kuningaspaikka, jossa minua vasta saakin hävetä ja olen itsekkäistä itsekkäin on.... rumpujen pärinää.... Baari! Auta armias sitä häpeän määrää, kun mennään tiskille ja baarimikko kysyy minulta mitä otan ja vastaus on "En kiitos mitään" tai "Vesi, kiitos."  Jos sattuu olemaan jopa niin, että seuralaiseni on asian kanssa sujut, niin baarimikon pitää päästä toteamaan "Ota nyt edes sitten pilli ja jäitä, ettei kukaan vaan luule, että juot pelkkää vettä!"  Tarvitseeko edes sanoa tähän mitään?

Ja se joka kysyy vielä, miksi asun kahdestaan koirani kanssa ja nautin sinkkuelämästä, saa lukea äskeisen tekstin uudestaan. 

Viimeksi keskutelin aiheesta äitini kanssa. Hän on tukenut minua alusta alkaen ja on onnellinen kaikista valinnoistani, joita nykyisen elämäntyyliini suhteen teen. Kiitos hänelle siitä <3 

Taisimme aloittaa keskustelun puhumalla siitä, kuinka paljon minua syö ihmiset, jotka yllyttävät minua takaisin vanhaan elämäntapaan ja eivät tue minua. Suruksenne ja iloksenne ilmoitankin: the old Tiia is out of order but would you like to have this new model of her?

Ja tämä on ota tai jätä tarjous. 

Kerroin ajatuksistani sen suhteen, että onko minun syyni, jos joku tuntee huonoa omaatuntoa, kun minä vedän maitorahkaa ja hän hampurilaistaan? Vastaus oli: ei. 

Toinen keskustelun aihe oli se, miten suuri onni onkaan, että olen sinkku. (En tiedä onko se onni. Okei, miehen kannalta on!) Kerroin, etten voisi elää ihmisen kanssa, joka ei eläisi edes suunnilleen, kuten minä..yhtä itsekkäästi siis. Äitini totesi minulle: "Niin tuo sun lajis on kuitenkin aika itsekästä. Ja nyt sun on keskityttävä täysillä, koska sä olet menossa kisoihin!" En kokenut mitään loukkaantumista tai huonoa omaatuntoa noista sanoista. En niin mitään! Ja arvatkaa miksi?

Koska olen haalinut arkeeni ympärilleni ihmisiä ja ystäviä, jotka ymmärtävät touhuani ja rakastavat minua niin muovirasioineni, dosetteineni, shakereineni, prinsessarakkoineni, fitnesspuheineni ja pingviinikävelyineni kanssa tai ilman. Yes, you can choose your family <3

Kukaan todellisista ystävistäni ei ole sanonut (tai ei ainakaan myönnä sitä), että touhuni ärsyttäisivät tai hävettäisivät. Itse käyttäydyn tasan noin kuin alussa kuvailin, mutta siitä ei nosteta mitään numeroa. Mikään ei tunnu paremmalta kuin ystävän viesti kuntotsekkauksen jälkeen: "No mitä ne sano?!" tai äidin sekä varaäidin "Oon niin ylpeä susta!"-sanat. 

Jään ehkä paitsi krapuloista, tunkkaisista oloista ja muusta ihanasta, mutta saan niin paljon sellaista, mitä ei voi ymmärtää, ennen kuin tähän oloon pääsee. Vai onko muut kilpasiskot/veljet ja muut fitnekseen hurahtaneet samaa mieltä?

Ystävänpäivä on vasta tuloillaan, mutta koskaan ei ole huono hetki kiittää niitä rakkaita, jotka rakastavat ja kestävät tätä itsekästä ja omahyväistä Tiiaa, joka on täysin rakastunut uuteen elämäänsä ja siihen energiamäärään, jonka on saanut kaikesta siitä onnistumisesta ja tulevista sellaisista. Siispä KIITOS! <3 yksikään tehonlisääjä tai laturi ei anna samaa energiaa arkeen ja treeneihin kuin te! Tähän porukkaan kuuluu meidän mahtava Fitfarmin porukka, teitä ei korvaa mikään! 

Hyvä persaus, leveä selkä, sixpack ja etenkään pokaali kevään 2015 Fitness Classicista ei tule ilman uhrauksia, mutta ne uhraukset on mitättömiä verraten siihen, mitä saa takaisin. Miettikää miehetkin tätä ensi kerralla kun puristatte rakkaanne enemmän tai vähemmän pinkeää takamusta ja seuraavan kerran valitatte, kun hän lähtee salille ;)

Ihanan itsekästä viikkoa kaikille! Muistakaa elää itsellenne, koska jos ette sitä tee itse, kuka sitten? :)

-Tiia