Hirviö tuli taloon

Puolitoista viikkonon kulunut saman katon alla vanhusten kanssa ja nyt on huomannut itsessään aivan uusia puolia, jotka oli (onneksi) Tampereella asuessa pysyneet suht visusti piilossa. On itsellekin aivan järisyttävää, noloa ja vihastuttavaa huomata, ettei ole enää ollenkaan oma itsensä. Normaalisti pystyn heittämään meidän rentoa "perusläppää" mummon kanssa ja nauttimaan mummon hölmöilystä sekä ystävien utelusta ja huoliensa jakamisesta ja nyt se kaikki on silkka punainen vaate. Aivan käsittämättömän pienet asiat saa raivon partaalle ja huuto meinaa tulla vaikka vaan siitä, jos joku ei kuule ensimmäisellä kerralla mitä sanon.

HÄVETTÄÄ. Hirviö on tullut taloon.

Haluisin aivan älyttömästi sen vanhan Tiian takaisin. En tiiä onko se lopulta yhtään sen parempi, mutta sen kanssa pystyn itse elämään ilman tätä ainaista v**utusta omasta itsestä.

Ja ei, ei auta vaikka kuinka päättäisin, että nyt käyttäydyn, siedän, kuuntelen, keskustelen ja osaan olla oikeeseen aikaan hiljaa. Ei auta mitään. Taas se mörkö nostaa päätään ja huutokonsertti on valmis. Tänään lopullinen herääminen tähän tuli, kun mummo totesi "Tiia hei, ei kaikki muut oo aina tyhmiä ja vaan sinä fiksu."

Harmittaa olla näin kamala ihmisiä kohtaan, jotka auttaa kaikessa mahdollisessa sekä henkisesti, että materiaalisesti, vaikkei todellakaan tarvitsis. Yli 23 vuotta oon näiden ihmisten kanssa viettänyt aikaa ja ensimmäistä kertaa koskaan häpeä on niin suuri, että voisin kadota maan alle.

Hommahan paisui niin suureksi, että kiukuissani kielsin erästä läheisintä ihmistä tulemasta katsomaan kisoja. Tiedän, että myöhemmin harmittaa, mutta niin harmittaa nytkin... oma itseni.

Selitys ei ole "koska dieetti". Tai on, mutta se ei paljoa muita lohduta. Oma valinta. Tässä yksi SUURI syy, miksi odotan, että nää seuraavat kahdeksan viikkoa menis nopeesti.

Huomaa myös sen, että kaikki keskustelut, joihin joutuu keskittymään vähänkään, on kuin vetäis huippu urheilusuorituksen. Lataus niihin tulee olla aivan äkytön ja niiden jälkeen on usein aivan poikki, eikä jälkeenpäin pahemmin muista, mistä edes keskusteltiin. Kaiken ylimääräisen kanssakäymisen haluais vaan sulkea pois, mutta kuitenkaan mikään ei oo ylimäärästä. Kaikki on yhtä tärkeää, jokainen on tärkeä. Siksi tää turhauttaa. Etenkin varmasti muita.

Muistan yksillä Fitfarmin Fitness-päivillä kun eräs dieettiläisistä sanoi, että puoliso on sanonut suoraan, että kyllä on nainen muuttunut henkisesti dieetin aikana ja dieetti on ollut todella raskasta parisuhteelle. Nyt ymmärrän oikeasti mitä tällä tarkotettiin. Pitänee varmaan huokaista helpotuksesta jokaisen miehen puolesta, joka ei joudun arkeaan jakamaan nyt mun kanssani. 

Pitkään tuli kitistyä sitä itkuherkkyyttä, mutta täytyy sanoa, että sekin oli parempi kuin tämä. Vieläkö saa vaihtaa?

Tänään löysin sen oman hirviön itselleni. Vaikka kaikki tuntuu olevan lopultakin todella hyvin, on mieli heikko tunnesyöjällä. Niin se neiti Rinskoi löysi tänään itsensä toistamiseen dieetin aikana leipä kädessä. Tässä on menty jo viikko tolkulla käytännössä gluteenittomalla ja kroppa on koko ajan huutanut viljaa aivan hulluna. Nyt sitten tuli itsenäinen tankkaus. Täysin suunnittelematta ja täysin tyhmästä päähänpistosta. Lupasin ensimmäisen kerran jälkeen, että tähän tää jäi, mutta niin se tapahtui taas.
Totesin itselleni kuitenkin, että tärkeintä on nyt kuitenkin se, että se tapahtui. Se oli, se meni. Sitä ei vatvota, ei stressata, ei murehdita. Katse eteenpäin, ohjeet käteen ja taas mennään niin kuin kuuluukin. Pari syvää hengenvetoa ja katse kahdeksan viikon päähän ja visusti. En viitsi edes päätä seinään lyödä. Mitä se auttais, kun se on sekasin jo muutenkin?
Syitä voidaan etsiä ja totta kai tähän on pakko vetää yksi ihan turha tekosyy: tällä viikolla kropassa on huomannut oikeasti suurta energiavajetta uuden duunin takia, jossa 7,5 tuntia päivässä tehdään todella fyysistä hommaa ja kulutukset on pilvissä ja hiki lentäis, jos enää tässä kohtaa hikoiluttaisi. Seliseli, narinari. Ugh, olen selitellyt.

Ystävät, rakkaat, läheiset ja sukulaiset: kiitos ja anteeksi. Pus.

<3:Tiia